Vanhankylän kyläseuran vuosikokous 27.4. klo 19 Pikku-Filppulassa

 

Paikalla oli 17 kyläläistä. Kokouksessa huomioitiin kylän uusia asukkaita Kauhacompin lahjakortilla. Hallituksessa tapahtui suuria muutoksia, kun kyläseuran toiminnan alusta saakka puheenjohtajan pestiä hoitanut Antti Jaakkola jäi "eläkkeelle" ja puheenjohtajuuden otti vastaan Juha Peltonen. Uudeksi hallitusjäseneksi valittiin Tomi Pitkäranta.


Kyläseura muisti Antti Jaakkolaa runkoruusulla. Kiittelemässä varapj. Pertti Nummela sekä sihteeri Reija Haapanen.


Uutta puheenjohtajaa onnitellaan, onnitteluvuorossa rahastonhoitaja Tiina Jaakkola.


Asiaa oli paljon, mutta kaikki saatiin taas kerran kunnialla käytyä läpi!